Perustaminen
Pomarkun Kalajussit ry. on perustettu 1988.
Seuran tarkoituksena on vapaa-ajankalastuksen, kalavesien hoidon sekä kalastuksen tuoton
edistäminen ja kehittäminen, kalastuskulttuurin vaaliminen sekä hyvän ja oikean
kalamieshengen luominen vapaa-ajankalastajiin.
Jäsenyys
Seura kuuluu jäsenenä Satakunnan Kalamiespiiriin ja sitä kautta valtakunnalliseen
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöön.
Jäsenmäärämme on noin 130. Toimintaamme on seuran perustamisesta
lähtien kuulunut kalavesien hoitotyö, jota olemme toteuttaneet mm. kalanistutuksilla.
Toiminta
Viime vuodet ovat olleet seuramme kannalta työntäyteiset, sillä saamamme Leader-tuen turvin
aloitimme Pomarkun virkistyskalastuksen ja retkeilyn kehittämiskampanjan. Kampanjaan
liittyi Pomarkun Kalapaikkaoppaan kokoaminen, kalastusharrastusta käsittelevät
oppitunnit kouluilla sekä vieheiden tekokurssit.
Sauna- kokoustilojen rakentamistyöt Riuttansalmen leirikeskuksen yhteyteen saatiin päätökseen v. 2004.
|